Leevi, pellavapoika

Tällä kertaa aihe poikkeaa hieman toisaalle, haluan esitellä Leevi the pellavapojan, joka oli minulle mallina pari viikkoa takaperin. Apuna oli pelkästään lisäsalama muiden hienompien studiovalaisimien puutteesta johtuen.

Liitää liitää

Onpas ollut muka kiirettä, kun kolmet treenit on hallilla menneet, ilman että on “joutanut” päivittää. No on tässä toki ihan oikeaakin tohinaa ollut, viikonloppu oltiin Kajaanissa, omat porukat kävi lauantaina, ja se menikin melkein kokonaisuudessaan kaupungilla juoksemiseksi. Jouluavajaiset oli samaan aikaan, ja kuinkas sattuikaan niin sopivasti, että nekin lumet, mitä tänne vihdoin ja viimein ehti […]

Pumpulista tehty

Viikonloppu oltiin jälleen kerran Suomussalmella. Lyyliä ei tosin ollut Unnalle leikkikaverina, tyttö lähti Etelä-suomeen astutukseen, sijoituksessa kun on. Ainoat kaverit olivat siis Leevi, ja Kassu-kissa, joiden lisäksi käytiin Tonin mummulassa ihastelemassa uutta norjanharmaanpentua, joka on tuleva metsästyskoiran alku. Oli tosi itsepäisen oloinen kaveri, eikä tuntunut pelkäävän yhtään mitään.
Eilen oli Unnalla pesupäivä. Sittemmin ei ole oikein […]

Ränsistynyt koirapuisto

Eilen olin agilitykisoissa talkoissa kuusi tuntia. Tänään kyllä tuntuu käsissä, kun raahasi painoja putkille ja siirteli esteitä aina luokkien välissä. Tänään vielä kuudelta Unnan kanssa treenit hallilla. Vuorossa on jo pidempi rata, jossa olisi tarkoitus harjoitella samalla valsseja, persjättöjä ja takaleikkauksia. Viimeisimmät ei kyllä varmasti tule hyvällä menestyksellä onnistumaan, ensi tiistaina mennään kyllä sinne vapaavuorolle […]

Luminen Suomussalmi

Viime viikonlopulta jäi siis lumisia kokemuksia, kun oltiin Suomussalmella. Tänne Kajaaniin on pari kertaa muutama lumihiutale tullut, mutta ei ole jäänyt maahan asti. Nyt siis viimein pääsin kuvailemaankin Unnaa oikein lumea vasten, koira erottuu heti paremmin, kuin ankeasta ruskeasta syysmaastosta. Lisäksi Unna pääsi taas telmimään Tonin äidin bichonineidin kanssa oikein kunnolla.

Unna, Lyyli ja Leevi

Agilityä agilityn perään

Nyt on vuorossa kunnon postaus 25.10. agireeneistä, ja vielä viime reeneistä, eli 1.11. Koska en ole kotisivuremontin aikana ehtinyt ratoja piirtelemään enkä asiasta kirjoittamaan, työstettäköön tämä sitten nyt.
Eli rata oli tämän näköinen 25.10:

Eli osa porukasta harjoitteli valssia ja persjättöä, joihin itse kuuluin. Osalla oli treenattavana takaleikkaukset. Itsenäiseen harjoitteluun oli yksittäisiä kontaktiesteitä, pussi, kepit ja […]

Uusi aika koitti

Remontti venyi vähän odotettua pidemmäksi, ja siitä voitte syyttää yksin wordpressiä, ja minun äkillistä pakollista tarvetta saada kokonaan blogi Unnan sivujen alle, ja niinhän siinä kävi, että päädyin menettämään hermojeni rippeitä, ja säätämään tuon wordpressin kanssa. Meinasin kyllä jo pariin otteeseen luovuttaa koko homman, mutta jotenkin aina eksyin tämän pariin uudelleen ja uudelleen. Vieläkään en […]