Lomailijan arkipäiviä

Nyt on sitten joulut jouluiltu, ja lomalla ollaan! Työharjoitteluun takaisin vasta seitsemäs päivä. Mutta silti ei ole oikein saanut mitään hyödyllistä aikaan! Pitäisi kopeutua valokuvaamaankin joku päivä tuonne ulkoilmaan, lupaan ryhdistäytyä heti uuden vuoden jälkeen. Agilitykurssi loppui, möllikisat meni. Ei oikein vahvasti, otettiin vähän eri säännöillä. Eka rata meni ihan jees, itse mokasin yhden esteen ja koira hyppäs väärästä, muita virheitä ei tullut. Paitsi tuomaria pelättiin. Unna jäi välillä haukkumaan eikä oikein keskittynyt. Toisella kerralla meni sitten aivan penkin alle tuon takia, kun hyppäsi puomiltakin ennen kontaktia haukkumaan kaukana seisovaa ihmistä. Arkajalka-Unna. :(

No, nyt pidetään ainakin taukoa. Eihän tuolla onneksi ikää vielä paljoa ole, että ehtiihän tässä vielä. Pitäisi saada vaan tuota uusien ihmisten pelkäämistä kuriin.

Joulun viettoon vielä palatakseni. Olimme Suomussalmella, ja vuoroin minun sekä vuoroin Tonin porukoiden luona. Söimme itsemme ähkyyn, saatiin paljon hienoja lahjoja, ja pyhien jälkeen palattiin kotikonnuille.

Ja koska olin laiska jouluna, kamerakin jäi suurimmaksi osaksi laukkuun, mutta tässä silti pieniä paloja ihmisten ja koiran joulusta:

One Response

  1. Sirkku Says:

    Sievä Unna joululahjoineen!

    Topillekin kontaktiesteiden vieressä juokseva tuomari on jokseenkin kova paikka. Se paineistuu siitä sen verran, että hiipii kontaktit. Vaan Unna on vielä nuori ja varmasti hoksaa, että ei ne tuomarit ja katselijat päälle tule :)

    Hauskaa uutta vuotta!

Leave a Comment





Please note: Comment moderation is enabled and may delay your comment. There is no need to resubmit your comment.